Uusi Elämä Riippumaton, yhteiskristillinen herätyslehti vuodesta 1980 lähtien

Kaikki lehdet ovat luettavissa pdf muodossa. Valitse haluamasi lehden numero.



Lue: Uusi elämä nro. 7/2010

Mitä on Uusi Elämä -lehti?
Uusi Elämä on:
* Yhteiskristillinen * Evankelioiva * Seurakuntia tukeva
* Opettava * Profeetallinen * Israelia siunaava


Uusi Elämä -lehti välittää yksinkertaisesti pelastuksen sanoman, mutta siinä on sanomaa myös uskoville.
Uusi Elämä -lehti on sikäli erikoinen, että se pyrkii palvelemaan kaikkia seurakuntia luterilaisesta kirkosta aina helluntaiherätykseen asti, mutta emme myöskään unohda uusia seurakuntia. Toiseksi lehtemme on myös sikäli ainutlaatuinen, että siinä on sanomaa sekä uskoville että etsijöille. Pidämme kirkkaan pelastuksen sanoman esillä lehdessämme.

Uusi Elämä -lehti kertoo kristillisen kentän tapahtumista eri puolilta maailmaa, mutta aivan erityisesti seuraamme kehitystä Israelissa, josta saamme jatkuvasti tuoreita raportteja. Emme myöskään unohda, mitä Jumala tekee Suomessa eri piireissä. Parhaan kuvan saat, kun tutustut lehteemme. Sivussa vasemmalla lehdet nettiversioina.

Teemme lisäksi teemanumeroita sekä alueellisia lehtiä, joissa on sanomaa sekä uskoville että uskosta osattomille.

Lehtemme ei ole kiinnostunut etsimään toisten vikoja, vaan keskitymme Jeesukseen. Etsimme sitä, mikä meitä yhdistää Kristuksessa, koska Jumalan kansa on yhtä ja yhteydessä, vaikka toimimme eri seurakunnissa. Uusi Eämä ei ole seurakunta, vaan seurakuntia tukeva lehti.

Tilaa sinäkin yhteiskristillinen Uusi Elämä -lehti itsellesi! Tilausmaksu 35 euroa/vuosi! Tilaa heti lehti vuodelle 2010. Saat ilmaiseksi vanhempia numeroita niin kauan kuin niitä on jäljellä.

Tilaukset: Puh. 02-2317 800 tai 0400 959 765
Sähköpostitse: sirpa.ahti@gmail.com
Postitse: Uusi Elämä, PL 755, 20101 Turku
Voit tilata mös maksamalla tilausmasun tilille: Sampo 800016-70845842
Älä unohda osoitetietojasi
         Yhteystiedot

Uusi Elämä

PL 755
20101 Turku
Puh. 02-2317 800
Puh. 0400 422 777

Uusi Elämä -lehden
päätoimittaja

Pauli Kemi
Puh. 0400 959 765
Sähköposti:
pauli.kemi@gmail.com

Lehden toimittaja
Heljä Ahjovaara-Steck
Puh. 050 534 51 07

Tilitiedot:
Sampo 800016-70845842
Sampo 800013-1961083 (*)

Viitenumerot:
Lehtityö 1025, Toivon työ 1038
Israel-työ 1041
Gideonin armeija 1096
Vesa Kemin tukirengas 1088
Sirpa Ahdin tukirengas 1300

* Uusi Elämä ry:llä on
valtakunnallinen
rahankeräyslupa ajalla
1.8.2008 - 31.7.2010:

ESLH-2008-06110/Tu-52

Toivon työ
Käyntiosoite:
Itäinen Pitkäk. 42, Turku
Srk:n pastori
Kalle Vihonen
Puh. 040 965 37 03

Toimistotyöntekijä
Sirpa Ahti
Puh. 0400 422 777

Musiikityöntekijä
ja lehtityössä

Vesa Kemi
Puh. 040 965 85 35
S-posti: vesa.kemi@gmail.com

Osoite Ruotsissa:
Uusi Elämä

Box 135
S-12523 Älvsjö
Sverige
Puh. 08-779 35 10
Tili Ruotsissa:
Pg 496 39 26-3

Suraava
Uusi Elämä -lehti
nro 7-8/2010

ilmestyy noin 15.-20/8.2010.
Ilmoitukset viimeistään 3/8.2010 mennessä.