|
|
|
|
|
|
|
Kristillinen avioliitto poliittisessa vastatuulessa Eduskunnan kiistellyn ydinvoimaäänestyksen jälkeen Vihreä liitto jäi hallitukseen, vaikka Suomeen päätettiin rakentaa kaksi uutta ydinvoimalaa. Pian äänestystuloksen jälkeen vihreiden kansanedustaja, oikeusministeri Tuija Brax kertoi aikovansa selvittää mahdollisuuden saada Suomeen ns. sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö Ruotsin, Norjan ja Islannin tapaan.
Päivi Räsänen vastasi vihreiden aloitteeseen blogissaan heinäkuun alussa. Helsingin Sanomat toi esille Räsäsen Vihreiden linjaan kohdistaman arvostelun. -”Hävittyään äänestyksen vihreät julistivat avioliittosodan. Kristillisdemokraattien tavoitteena on säilyttää avioliitto miehen ja naisen välisenä. Olemme valmiit taistelemaan tässä asiassa. Sukupuolineutraali avioliitto on sisäisesti ristiriitainen käsite. Avioliitto merkitsee lähtökohtaisesti kahden eri sukupuolen väliseen jännitteeseen rakentuvaa suhdetta”, Räsänen kirjoittaa blogissaan.
Pasi Turunen, Patmos-lähetyssäätiön pastori, argumentoi puolestaan Uskon puolesta-blogissaan, että puhetta kirkon aseman turvaamisesta mahdollisen sukupuolineutraalin avioliittolain toteutuessa on pidettävä poliittisena bluffina.
-”Näinhän meille lupailtiin hartaasti nykyistä parisuhdelakia valmisteltaessa – jos nyt joku vielä muistaa edes reilu kymmenkunta vuota taaksepäin - ettei se vaikuta kirkkoon, ja ettei mitään homojen adoptiolakia valmistella. Kun alettiin valmistella adoptiolakia vakuuteltiin, ettei se suinkaan ole mikään askel kohti sukupuolineutraalia avioliittolakia. Bluffi meni täydestä ja sillä saatiin ns. ”epävarmat päättäjät” lain taakse”, Turunen totesi. Pasi Turunen viittaa blogitekstissään myös mahdollisuuteen, että useampikin kuin kaksi ihmistä, voisivat jatkossa, mikäli Braxin kaavailemille ehdotuksille oltaisiin myötämielisiä, “koskapa rakastavat toisiaan”, vaatia suhteensa virallistamista. Turusen mukaan kaikki suuret puolueet ovat sukupuolineutraalin avioliiton kannalla.
“Vaaliuurnilla tavataan”, pastori kommentoi poliittisten suurpuolueiden linjausta.
Teksti: Heljä Ahjovaara-Steck |
|
|
|
|
mainos: |
mainos: |
|